Värimääritykset
LSB toteuttaa kaikki tarvitemasi värimäääritykset, olipa lähtötilanteesi tai lopputuotteesi mikä tahansa. Kauttamme onnistuu RGB, CMYK, PANTONE & RAL -värimääritykset. Tarkkuudella ja todennettuna.
Ammattilaisen tekemä värimääritys on brändin tärkein graafinen teko.
Järkevät väriarvot
Yksi tärkeä osa työtä on väriarvojen järkeistäminen. Koneellinen muunnos saattaa muodostaa esimerkiksi muutaman prosentin arvoja yksittäisiin osaväreihin. Näillä voi olla hyvin pieni vaikutus itse väriin, mutta ne voivat silti tarkoittaa ylimääräistä painopeltiä (ja siten kasvaneita painokustannuksia). Ammattilainen osaa arvioida, milloin pieni osaväri voidaan huoletta pyöristää nollaan ja milloin sillä on merkitystä lopputuloksen kannalta. Samalla väriarvoja voidaan tasoittaa ja tehdä niistä selkeitä, johdonmukaisia ja helposti muistettavia. Tämä helpottaa värien hallintaa ja toistamista myös tulevissa painotuotteissa.
Yhdenmukaisuus
Hyvin määritetty CMYK-väri ei ole vain yksittäistä painotyötä varten. Kun väriarvot ovat harkittuja ja dokumentoituja, niitä on helpompi hyödyntää uudelleen eri materiaaleissa ja tuotannoissa. Näin värien toistettavuus paranee ja yrityksen visuaalinen ilme säilyy mahdollisimman yhdenmukaisena painotuotteesta toiseen. Ammattilaisen tekemä värimääritys onkin pieni mutta tärkeä osa toimivaa ja hallittua painotuotantoa.
Fyysinen vedos
Meillä värimääritys ei myöskään pääty digitaaliseen muunnokseen. Värit todennetaan aina fyysisen vedoksen avulla, jolloin näemme konkreettisesti, miltä määritetty väri näyttää painettuna. Näin digitaalinen työskentely ja todellinen painotuote saadaan kohtaamaan jo ennen tuotantoa. Vedos antaa samalla mahdollisuuden hienosäätää väriä silloin, kun siihen on aihetta, ja varmistaa, että lopputulos vastaa sille asetettuja tavoitteita.
Tarkka lopputulos
Ammattitaitoinen värimääritys säästää ennen kaikkea aikaa, helpottaa tuotantoa ja tekee värien hallinnasta varmempaa. Kun värien tekninen toteutus, painettavuus ja visuaalinen lopputulos huomioidaan yhdessä, voidaan keskittyä olennaiseen: siihen, että värit näyttävät painettuna juuri siltä kuin niiden on tarkoituskin.
Pyydä tarjous värimäärityksestä
Kuvaile värimääritystarvettasi lyhyesti ja olemme sinuun yhteydessä pian.